Kirjoittaja
Nimi
tovinen
Kuvaus
Sopeutumista: uusi koti, uusi ympäristö, uudet ihmiset. Ent.hesalaisen ongelmia ja nurinaa itsestäänselvyyksistä - ystävällisesti tosin. Erilainen luonto, valoisa kesä ja synkkä talvi. Nuristavaa ihan itsestään selvistä asioista - mutta muuttajalle mukautumista vaativaa.
07.05.2008 - 18:10
Paikallinen K-Rauta. Olen hakemassa puutavaraa, kestopuuta.
Myyjä antaa sahan käteen ja kehottaa menemään varastoon. Saan sahata itse tarvitsemani määrän puuta.  Ilmoitan myyjälle itse sen määrän, mikä minulla on. Myyjä antaa lapun, jonka kanssa sitten kassalle maksamaan.
Kassan jälkeen noudan puut ja kävelen autolle.

Kukaan ei tarkistanut paljonko sahasin puutavaraa.
Kukaan ei tsekannut, että varmasti kävin maksamassa kassalla.

Mietin vaan, paljonko lienee hävikki kyseisessä K-Raudassa.

24.03.2008 - 23:04
Tähän tottui: Helsingissä lumet ajetaan katujen varsilta lumenkaatopaikoille.  Niitä ei jätetä jalkakäytävien tukkeeksi.  Asuimme lähiössä 15 kilometrin päässä keskutasta. Puhtaanapito pelasi.  Pahimmillaan jyystettiin lumesta tyhjiä katupintoja niin että asfaltti rymisi.
Nyt asumme 3 kilometrin päässä kaupungin torilta. Nyt vasta maaliskuussa lunta tulee rättikaupalla, sakeana pyrynä, vaakasuorana valkoisena verhona. Lunta on niin maan perusteellisen paljon. Katu täyttyy lumesta.  Ajoväylä kapenee joka sateen jälkeen, vastaan tulevia autoja pitää nyt varoa ja hidastaa vauhtia, kohtaaminen on nykyisin taitolaji.
Jalankulku on uuvuttavan raskasta.
Lumipyryn jälkeen lumet tullaan ajamaan vasta kolmantena päivänä. Siihen saakka asukkaat saavat itse kolata ajotien kohdan auki taikka omilla autoillaan tampata sitä ajokelpoiseksi.
Niin, onhan siinä se hyvä ja mukava puoli, että hiihtämään pääsee suoraan kotiovelta.
Mutta on se niin pikkkaupunkimaista touhua.  Tuppukylässä ollaan,grrr!
27.02.2008 - 10:39
Blogilistassa ei tätä blogia näy, se antaa vain pelkkää virheilmoitusta.
Blogini katosi heti kun tein muutoksen blogin taustaan. Yritän selvittää asiaa vaikka tuntuu, että apua ei varmaan löydy mistään. ????
25.02.2008 - 21:53
Tämä on aloitus. Tovisen blogi oli ennen eri blogisivustolla,mutta vaihtui tänne. Tämä vaikuttaa toimivammalta.

Tässä on vanhasta kopsattuja kyhäelmiä.